Sivut

maanantai 18. syyskuuta 2017

Viikko 1

Ensimmäisenä päivänä oli Etapin ja Luontopajan toimintaan perehtymistä sekä ryhmäytymistä aivopulmien kautta.

Toisena päivänä oli retki Kirskaanniemeen, jossa monelle tuli uutena haasteena kirveen käteen ottaminen, tai sen käteen ottaminen yleisön edessä. Kunnialla kaikki selvisi tehtävästä ilman polvien rikkoutumisia tai suurempia sielullisia haavereita.
Seuraavana vuorossa oli parin kanssa nuotion sytyttäminen, johon oman lisähaasteensa toi kosteat puut. Kyllä siinäkin onnistuttiin lopulta ja oltiin ansaittu lounastauko, notskitortilloja ja suklaabanaania! Omnomnom.
Ennen luonnosta poistumista oli vielä vuorossa kirjeen kirjoittaminen itselle sinne kolmen kuukauden päähän, kun pajajakso päättyy. Toiveiden, tämän hetken haasteiden ynnämuiden kirjoittaminen paperille tuotti itselle hieman hankaluuksia, tai enemmän ehkä siitä yli pääseminen kuinka hassulta tuntui kirjoittaa tulevaisuuden minälleen. Sitä meinasi lähteä vain leikkimään ajatuksilla siitä minkälaisella persoonalla sitä oikein kolmen kuukauden päästä on varustettu eikä tähän hetkeen keskittyminen meinannut luonnistua. Kyllä sieltä onneksi jotain konkreettistakin tuli eikä tarvitse valkoista paperia kolmen kuukauden päästä tuijotella.
Kotimatkalla oli autossa kovin väsynyt ja hiljainen tunnelma.

Loppuviikko meni Etapilla touhutessa ja Vilusen kartanon sadonkorjuujuhlissakin pyörähdettiin. Jonain aamuna oli puupalikkatesti, joka herätti kovin paljon ärsytyksen tunteita monessa, itseni mukaan lukien. Porukka jaettiin kahteen tiimiin ja vaikka eri aikaan lämmettiin niin tasapeli oli lähellä. Ärsytys vaihtui itsellä onnistumisen tunteeseen!
Hankittiin myös lähikaupasta omat Luontopajajakson kansiot joihin voi tallettaa muistojaan tältä kolmen kuukauden ajalta, oli syvällistä pohdintaa ja keskustelua Voimaantumiskorttien avulla sekä rentoutumista luontoääniä Spotifysta kuunnellen, tai ketkä siihen rentoutumiseen sitten pystyivätkään!

Perjantaina suunniteltiin seuraavan viikon retkipäivä; Mihin mennään, mitä syödään budjetin puitteissa ja sen mukaan ostoslistan väkerrys, mitä tarvikkeita tarvitaan mukaan.. Retken suunnittelu aiheutti kyllä ahdistuksen tunteita itse kullekin, tekemiseen tarttuminen vei oman aikansa. Mutta saatiin kun saatiinkin retkisuunnitelma kasaan. Loppupäivästä lähdettiinkin sitten pelaamaan sählyä Messiin, ennakkofiilikset oli itsellä jännittyneet. Kaikessa pitäisi olla hyvä ja paras heti ja tiesin että ryhmäliikunta ei todellakaan vahvuuksiin kuulu. Osa porukasta oli innoissaan ja osalla neutraalit odotukset. Todella kannustava ilmapiiri teki kyllä osansa ja ajatus siitä, että sähly on perseestä vaihtui siihen, että eihän se nyt ihan kamalaa ole.


Ensimmäisestä viikosta oli selvitty, se meni aikalailla tunnustellessa minkälaisia tyyppejä täällä oikein onkaan ja asettumista uudenlaiseen arkirytmiin. Viikko herätti paljon erilaisia tunteita ja pitkästä aikaa tuntui, että viikonloppu tuli todelliseen tarpeeseen, sen verran väsyttävää oli.










Viikko 2

Viikko alkoi Peltolammilla Likioma-projektin parissa, joka on yksi kiertävän pajapäivän pajoista. Kyseessä on siis ikääntyville ihmisille Peltolammin ja Multisillan alueella kohtaamispaikkoja tarjoava projekti, joka järjestää mm. metsäretkiä, tuolijumppaa ja tarjotaan apua arjen erinäisiin pulmiin. Jatkossa siihen sitten tutustutaan syvemmin pareittain maanantaisin.
Me siellä paisteltiin makkaraa ja keitettiin pannukahvia alun ”luennon” jälkeen. Seuraan liittyi loppupuolella Kerttu-mummo, joka esitteli uutta mutjutintaan, kertoili elämästään ja iloitsi kovasti Likioma-projektista.

Tiistaina käytiin kuuntelemassa Keskuspaloasemalla luentoa paloturvallisuudesta ihan yleisesti ja myös retkeilyn näkökulmasta. Päästiin myös harjoittelemaan käytännössä sammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä, itselle uutta oli palavan ihmisen sammuttamisen harjoitteleminen. Lopuksi päästiin vielä käymään nopea pyörähdys palomuseossa, jossa oli vaikka minkälaista mielenkiintoista härveliä. Paljon on mennyt eteenpäin tekniikka! Lounaalle siirryttiin sitten Vapriikkiin, ruokailun jälkeen kierrosta Luonnontieteiden museossa. Mielenkiintoinen kierros, on se luonto vaan ihmeellinen.

Keskiviikko alkoi uuden oppimisella, kun tutustuttiin valokuvauksen saloihin puupajan Jounin johdolla. Kuultiin siinä samalla sitten lokakuussa tulevasta kuvauspäivästä, jolloin Jouni ottaa meistä kaikista kuvia joiden ilmeisesti pitäisi jollain tavalla olla luonteeltaan voimauttavia. Ruokailun jälkeen oli vuorossa ”hiljaisuuskävely”, lähdettiin porukalla kävelemään rinki joka vei Kalevankankaan hautausmaan poikki. Ideana oli läsnäolo keskittyen johonkin aistiin tai matkan valokuvaamiseen.

Torstaina olikin vuorossa se meidän viime viikolla suunniteltu retki, paikaksi valittiin Ylöjärvellä sijaitseva Pikku Ahveniston laavu. Kokkailtiin perunanyyttejä sulatejuuston ja savulihan/härkäpavun kera ja kierrettiin pajalaisten kesken järvi ympäri Tarun ja Jeren jäädessä vahtimaan nuotiota. Päivä oli ryhmäytymisen kannalta ainakin omien fiilisten mukaan onnistunut.


Perjantaina käytiin aamusta pienellä porukalla läpi Voimaantumiskortteja pari kierrosta, jäi todella hyvä fiilis. Keskustelu meni paljon syvemmäksi kuin ensimmäisellä kerralla. Johtuiko sitten ryhmän pienemmästä koosta vai siitä, että porukka oli jo tutumpaa. Sen jälkeen vietettiin sitten pitkä tovi kirjoittaen päiväkirjoihin aiheesta ”Minä ja tunteet”, jonka jälkeen oli taas vuorossa viime viikolta tuttu sählyily. Toisen kerran jälkeen pystyi jo sanomaan, että voihan se sähly olla hauskaa, kun sitä ei ota niin vakavasti!  

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Luonto-ohjaajan polkua eteenpäin – harjoittelussa luontopolulla

Rakensimme pari iglua parinkymmenen asteen pakkasessa, kokkailimme nuotiolla erilaisia pää- & jälkiruokia, suunnistimme Niihaman metsissä… Vietimme paljon aikaa luonnossa, siellä tehden ja nauttien. Olin itse työkokeilussa Luontopolkua eteenpäin -työpajalla pari vuotta sitten, josta jatkoin luonto-ohjaajan koulutukseen Ahlmanille, jossa olen nyt opiskellut hieman yli vuoden verran.


Sain kuulla sattumalta erään haastattelun yhteydessä, että pian alkavalle Luontopolun pajajaksolle ei ole vielä hakenut harjoittelijaa. Ajattelin heti että hei, tässä on mahtava tilaisuus jota ei saa päästää käsistä! Kysyin heti haastattelun jälkeen olisiko mahdollista päästä harjoitteluun, ja myöhemmin sain kuulla pääseväni mukaan koko jaksolle, jonka monipuolisesta sisällöstä sain jo vähän tietoa. Olin innoissani!
Olin suunnitellut jo etukäteen jonkin verran hommia, joita haluaisin päästä harjoittelemaan Luontopolulla. Pääsinkin toteuttamaan suunnitelmiani heti ensimmäisellä viikolla. Vedin tutustumisleikkejä ulkona, pidin aamupäivän kestävästä kehityksestä ja kierrätyksestä, vein pajalaiset uudelle mobiililuontopolulle... Oli hienoa huomata heti alkuun, että sain vastuuta ja suunnitelmiini ja tekemisiini luotettiin. Jakson aikana olen päässyt toteuttamaan myös kokonaisia retkipäiviä sekä erilaisia pienempiä aktiviteetteja. Pajalaisetkin ovat olleet alusta asti aivan mahtavia, luontohenkiset ihmiset osallistuvat innolla kaiken näköiseen aktiviteettiin!

Pelkkä pajan normaaliin arkeen osallistuminenkin on opettavaista. On tullut käytyä eräoppaiden näyttökokeessa asiakasryhmänä, tutustuttua uusiin hienoihin retkeilykohteisiin, suunniteltua ja toteutettua hoivakodille luontoaiheista ulko- ja sisäaktiviteettia, osallistuttua spontaanille kaupunkiseikkailulle, talkoiltua nelosluokkalaisten kanssa laavupaikan raivaamisessa, kokkailtua nuotiolla ja retkikeittimellä uusia herkkuruokia… Todella hienoja ja monipuolisia kokemuksia, ja todella hyvää oppia! Ja edessä on vielä vaikka mitä!

Halusin eniten harjoittelujaksoltani saada kokemusta ryhmien vetämisestä. Ujona ihmisenä tiesin sen olevan itselleni suorastaan hirvittävää ja pelkäsin kaiken menevän aina mönkään. Kaikki on kuitenkin mennyt aina hyvin ja olen saanut paljon itsevarmuutta. Se onkin ehkä kaikkein tärkein asia mitä olen saanut Luontopolulta. Kannustavassa ja tukevassa ilmapiirissä ei ole myöskään tarvinnut pelätä esittää ideoitaan ja on saanut tilaa toteuttaa itsenäisesti suunnitelmiaan. Luontopolkua eteenpäin -työpajan harjoittelujaksolta vien paljon mukanani tulevaisuuden uusiin haasteisiin ja seikkailuihin. Tässähän on alkanut tuntemaan itsensä ihan luonto-ohjaajaksi!

- Hanna